Long Time No See

Aikaa onki mukavasti tässä vierähtäny ihan huomaamatta. Melkein kuukausi viimisesta päivityksestä. Kaikenlaista tohinaa on ollu.

Viimiset päivät TAMissa meni järjestellessä (ja panikoiessa) lähtöä outreachiin. Paljon oli vastustusta vielä rahojen tulon jälkeenki. Iki ei meinannu päästä ollenkaan tulemaan, koska viime metreillä kävi ilmi, että se ei saa viisumia L.A.:n välilaskua varten ilman kunnon haastatteluja ja hakemuksia, ja seuraava aika haastatteluun olis ollu maanantaina meän lähön jälkeen.. Siinä sitte puntaroitiin eri vaihtoehtoja ja lopulta vaihettiin Ikin lento perjantaille menemään Vancouverin kautta. Mikä oliki lopulta paljon parempi vaihtoehto, koska sitte Cheryl pääsi kans tulemaan meän outreachiin ja Ikin ei tarvinnu lentää yksin! Aluks tosin näytti siltä, että Cheryl ei voi lentää Ikin kans, koska koneesta ei löytyny koko viikkona yhtään tyhjää paikkaa, vaikka Mark tarkasti joka päivä, jos ois tullu peruutuspaikkoja. Sitte viimisenä iltana tuli yks peruutuspaikka ja Cheryl pääsi samalle lennolle Ikin kanssa ja kaiken lisäksi se ainoa peruutuspaikka oli just Ikin takana, joten he pysty kommunikoimaan keskenään lennon aikana! Ei meän tiimille turhaan ole annettu nimeä Team Of Faith tai Team Impossible, koska sitähän me oltiin, ei oltais ihmisjärjellä selvitty tänne asti.

Ensimmäiset päivät meni aikaerosta selviytyessä, koska elettiin tavallaan kaks melkein kokonaista keskiviikkoa peräkkäin. Hämmennystä lisäs se, että keittiön kello oli ensimmäisen päivän väärässä ajassa, eikä tajuttu sitä, joten oltiin ihan sekasin mikä aika on milloinki. Ja vieläkö ei oltu totuttu siihen, että illalla on pitkään ja aamulla aikasin valosaa. Mentiin siis Torontosta pariksi yöksi meän liiderin Jerrin kotikonnuille Six Nationiin, mikä on reservaatti, missä asuu yhessä kuuen eri heimon jäseniä. Oli hämmentävää huomata miten samanlainen luonto Kanadassa on Suomeen verrattuna! Luulin jo, että oltiin tultu Suomeen, eikä Kanadaan.

Alkuperäistanssryhmä Six Nationissa

 Parin yön jälkeen meän toisen liiderin Markin sisko, tuli hakemaan meitä ja ajettiin kuuen tunnin ajomatkan pohjoseen Muskokaan. Siellä vietettiin Ernien ja Glennisin tykönä neljä yötä, käytiin osallistumassa ja jakamassa nuorten workshopeissa ja Cafe Housessa. Ihmiset Muskokassa on niin anteliaita! Tarjos suunnilleen vaatteita päältänsä meille mukaan ja antoki meille huppareita ja kumppareita ja ruokaa ja sääskisuojia yms. että varmasti pärjätään täällä pohjosessa.

The Doorin (kristittyjen kokoontumispaikka) väki teki meille kakun  Bracebridgessa, Muskokassa

Ernie & Glennis

Muskokasta matka jatku edelleen pohjoseen päin ja ajettiin viien tunnin ajomatka Cochraneen, missä yövyttiin motellissa ja aamulla otettiin yhessä perhe Tozerin kanssa Polar Express -juna Moosoneehen. Viien tunnin junamatka meni mukavasti ja välillä nähtiin jopa hirvi, mikä oli suuri ihme ihanille islander-ystävilleni! Ja junassa oli kätevät penkit, mitkä sai käännettyä ympäri, jos halus istua nelistään! Semmoset Suomeenki!

Junaa oottaessa ja tavarapaljoutta päivitellessä (kuvassa noin puolet meän kuuen tavaroista). Kuvassa myös Ikin lisäksi perhe Tozer, miinus Sammy-koira

Moosoneessa ollaan oltu nyt melkein kaks viikkoa ja ollaan tutustuttu ihmisiin ja tähän kulttuuriin. Tämä on aika erilainen paikka, ko missä olen koskaan ollu. Ja ihan erilainen ko Six Nation, vaikka kummatki on reservaatteja. Six Nation oli kuitenki niin länsimaalaistunu, että eipä siinä hirveästi eroa normi kylään ollu. Mutta täällä jotenki huokuu se lähihistoria, mikä alkuperäiskansalla Kanadassa on. Tosi monet elää pelkästään valtion tukemina, koska Kanadan valtio syytää rahaa reservaatteihin ja alkuperäisväestölle tavallaan anteekspyyntönä siitä, miten niitä on koheltu aikasemmin. Se on tavallaan hyvä asia, että voiaan järjestää kouluja yms. mutta samalla se antaa ihmisille mahollisuuen olla tekemättä mitään. Ja se näkyy. Ihmiset on tosi onnettomia ja koulussa, jos kysyy oppilailta mitä ne haluaa isona, vastaus on "samaa, mitä äiti ja isä tekee". Eli ei mitään käytännössä, koska ei tarvi, ko valtio on maksanu talon ja antaa joka kuukausi rahaa ruokaan. Ihmisille ei hirveästi jää motivaatiota tehä mitään.

Ja Kanadan pohjoisosissa on maailman korkeimpia itsemurhalukemia. Pelkästään tänä aikana, ko ollaan oltu täällä, Moose Factoryssa on ollu kaks teini-itsemurhaa. Moosoneessa ja Moose Factoryssa, missa asuu yhteensa noin 5 000 asukasta on vuosittain viiesta kymmeneen nuorten itsemurhaa. 

Jo katukuvasta täällä saa jonkulaisen käsityksen siitä, minkälaista elämää ihmiset elää täällä. Käytiin viime keskiviikkona yhessä muitten vapaaehtosten kanssa keräämässä roskia Moose Drivelta, missä asuu pelkästään valtion rakennuttamissa taloissa ilmaseks asuvia ihmisiä. Näky oli kaamea aluks. Ei oikeasti tienny oliko tullu kaatopaikalle vai ei. Ojat oli täynnä ihan kaikkea! Pyöriä, tuoleja, vaatteita, kenkiä, stereoita, leluja... Löysin jopa kattilan, jossa oli vielä nuudelit ja kastike sisällä. Siinä sai tehä monta reissua oikealle kaatopaikalle, ennenko koko tie oli puhistettu.

Roskien keräämisen lisäksi ollaan oltu mukana vetämässä Kids Clubia ja nuorten ryhmää. Ja tänä viikonloppuna meillä oli pöytä Homeshowssa, mikä on paikalliset markkinat. Meillä oli siellä Prayer Station ja jaettiin ilmaseksi Uusia Testamentteja ja muuta lukemista. Lopussa annettiin viimiset lappuset ja Raamatut lapsille, jotka pyöri koko ajan meän ympärille, ko ne halus jakaa niitä ihmisille ja auttaa meitä ja muutamassa minuutissa kaikki materiaali oli menny : D

Meän koti Moosoneessa, joen ja puitten takana Moose Factory

Kaiken kaikkiaan ihmiset täällä on tosi ihania, vaikka tosi ujoja. Yhen Kids Clubista tutun lapsen isä tuli sanomaan mulle ruokakaupassa, kuinka otettu se oli siitä, että kerättiin roskia Moose Drivelta, missä hänen tyttöystävänsä asuu. Mahtavaa, että ihmiset alkaa ottamaan enemmän kontaktia meihin nyt, ko ollaan vähän tutumpia ja ihmiset tunnistaa kaupassa ja muualla, että ollaan ne hullut Uusi Seelantilaiset, jotka tuli tänne asti tekemään lähetystyötä.

Yritän saaha blogin päivitysrytmini kuriin ja päivitellä kuulumisiani vähän useammin.

Hauskaa viikkoa kaikille!