Busy busy busy...

Kiireistä on ollu koko viikko ja tulee varmaan olemaan viimiset viikot täällä, koska melkein kaikki vapaa-aika menee outreachin suunnitteluun, tanssien ja draamojen harjotteluun ja rahankeruun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Mutta siitä lisää myöhemmin, ensin pistän vähän kuvia viime viikoilta, mitkä on Joen, Benin ja Markin ottamia.

Pääsiäistä vietettiin One Tree Hillillä pitkänä perjantaina ja käytiin tosiaan sunnuntai-aamuna siellä Mangere-vuorella, mistä mainittinki jo aiemmassa postauksessa. One Tree Hillillä lähinnä pelattiin pesistä ja semmosta hauskaa leikkiä, missä välillä piti hypätä lähellä olevan kaverin selkään tai syliin tai polvelle. Se oli oikein hauskaa! One Tree Hillilta palatessa käytiin Ollie'sissa syömässä kuulemma Aucklandin parasta jäätelöä ja olihan se hyvää, mutta en ole vielä löytäny Ivréan Grande Gelaterian kaltasta jäätelöä! Italialainen jäätelö on vain niin parasta.

Kaks viikkoa sitte lauantaina käytiin siellä Auckland Brigella bungee-hyppäämässä ja tässä tulee pieni kuvakooste siitä huvista.

Toissa viikon keskiviikkona meän sisäpihalla oli kunnon feast, ko yks meän oppilaista, Jenny, täytti 21 vuotta  (mikä on siis se iso juttu täällä), ja sen perhe tuli tänne pitämään sille juhlat, joihin me kaikki osallistuttiin. Ne oli tosi hauskat ja vattaa täyttävät. Ja samoalaiset osaa kyllä juhlia! Paljon oli nauru ja tanssia ja muita esityksiä. Yhessä vaiheessa siellä oli tavallaan ovoin mikki mahollisuus, eli kuka vain halus, sai tulla esiintymään tai pitämään puheen tai miten haluskaan Jennya onnitella. Me muut oppilaat suunniteltiin aamulla vartissa äkkiä ennen oppituntien alkua Jennylle ja muille juhlavieraille yllätys. Tehtiin silleen, että Angela meni muka pitämään puhetta ja pisti soimaan 'I like to move it, move it'. Sitte yhessä vaiheessa laulun alussa kaikki oppilaat, missä pöyissä ympäri sisäpihaa istukaan, hyppäs yhtäaikaa seisomaan ja huus "move it!" ja juoksi tanssien lavalle ja sitte tanssittiin siellä hassusti vähän aikaa ja tahottiin Jenny meän kans lavalle tanssimaan ja se oli tosi hauskaa! Lopussa meän liideri sano, että harmi, ko kukaan ei kuvannu sitä, ko oli kuulemma tosi hämmentävää ja yllättävää, ko yhtäkkiä pitkin poikin ihmisiä hyppäs seisomaan ja juoksi lavalle! Ois tosiaan voinu sanoa ees jollekki siitä ja pyytää kuvaamaan, mutta se tuli niin lyhyellä varotusajalla, ettei kukaan tullu ajatelleeksi. Samoalaisilla on tapana kaikissa juhlissa kunnioittaa juhlakalua tanssimalla hänen takana ja yleensä miehet tekee vain hirveästi melua ja riehuu siellä ja juhlakalu tanssii "pääosassa" lavalla. Nytki he teki niin ja lopulta melkein kaikki juhlavieraat oli lavalla tanssimassa ja pitämässä hauskaa!

Jennyn pikkusiskot laulo Jennylle

Jenny ja Iki (kummatki Samoalta ja meän oppilaita) tanssimassa samoalaista tanssia

 Tämä viikko meni pitkälti rahankeruujutuissa. Lähinnä ollaan leivottu eri juttuihin ja mie olen heränny melkein joka aamu varhain leipomaan ja olen joutunu skippaamaan aamu-uinnitki. Mutta eipä se mitään leipominen on hauskaa ja erityisesti nyt siihen on kunnon motivaatiot, ko tietää mihin niillä rahoilla mennään!

Eilen herättiin aamulla viien jälkeen laittamaan valmiiksi meän Garage Salea sisäpihalle. Ensimmäiset asiakkaat tuli seittämän maissa ja niitä riitti tasasen hiljasesti ja välillä vähän enemmän aina kolmeen neljään asti.

Myytiin lahjotuksena saatuja vaatteita ja muita tavaroita ja meillä oli myös leivoksia ja makkarasipulileipäsysteemejä (sausage sizzle). Aamulla käytiin viemässä kylttejä lähialueelle ja Angela seiso kadunkulmassa melkein viis tuntia keksien ja kylttien kans huuellen ihmisiä sisään ja se toimi aika hyvin, mie olin välillä tuuraamassa, ko Angelan piti käyä pissalla ja ihmiset oli yllättävän vastaanottavaisia ja kannustavia! Silti ens viikolla, ko pietään Fun Day, täytyy kyllä tehä isompia ja tehokkaampia kylttejä ja muita mainoksia.

Tänään käytiin kirkon jälkeen Ikin, Estherin ja Maryn kans vihannesfarmilla ja ostettiin superhyvät mansikkajäätelöt, mitkä ne tekee siellä ihan oikeasti masikoista murskaamalla ne jäätelön sekaan! 

Ollaan tosiaan saatu muutama sata kerättyä meän rahankeruujutuilla, mutta suurin osa rahoista on tullu lahjotuksina. Ihmiset on täällä niin anteliaita! Tosi monet on jättäny nimettömiä kirjekuoria tänne, joissa lukee vain "to team canada" ja sisällä on rahaa. Meillä on jonku verran kasassa, mutta vielä tarvitaan, että saahaan ees lentoliput varattua. Tänään meän liideri sano meille, että on ostanu 600 dollarilla auton ja aikoo myyä sen ja jos pestään se, saahaan kaikki raha mikä menee yli 600:n meän outreach-kassaan! Ja se on tosi hyväkuntonen auto, joten se saa varmasti myytyä sen paljon kalliimmalla. Hih, jee, praise the Lord!

Huomenna on luvassa mukava päivä, sillä mennään viettämään Jennyn läksiäisiä Hot Water Pooleille! Jennyn täytyy jättää koulu täällä kesken ja mennä takas Samoalle lopettamaan koulu siellä, perhe ja viisumi -asioitten takia. En tiiä vielä mitä Hot Water Pool käytännössä tarkottaa, mutta kerron siitä sitte tarkemmin seuraavassa postauksessa. Ensi kertaan siis!

Moosonee, Ontario, Kanada

Eilen meillä oli tarkotus mennä puolen päivän aikaan vuori-pyöräilemään, mutta minua ei yhtään huvittanu ja istuin meän huoneen lattialla ja ko olin päättäny etten mene, Angela tuli sisälle ja ko katoin häntä, tiesin heti, että Angelalla on ihan sama fiilis ko mulla! Angelaki siis skippas pyöräilyn ja päätettiin angstata ja olla antisosiaalisia kahestaan. Mentiin siis ostamaan pizzaa tuosta vähän matkan päästä ja istuttiin syömään tosi randomiin paikkaan  meän talon takapihan ja päätien väliin, mihin kukaan ei koskaan tule, kaikki vain ajaa tai kävelee ohi. Se oli siis täydellinen paikka meille antisosiaalisille. Ei haluttu tulla takas kotia syömään, koska täällä oli eilen koko päivän joitain tyyppejä kokkaamassa, niin oli hulinaa.

 Eilinen tuntu meän kummanki mielestä täydelliseltä isovanhempien luona kylästely -päivältä. Mutta koska meillä ei kummallakaan ole isovanhemmat täällä, Angela heitti, että mentäis YWAM-vanhuksien Kayn ja Ronin tykö kylään. Minusta se oli täydellinen idea, mutta lopulta sain suostutella Angelaa lähtemään mukaan jonku aikaa, koska hän ei ollu yhtään perillä semmosesta kylästely kulttuurista, että vain mennään ilmottamatta. Mutta sehän on ihan normaalia! Mentiin siis lopulta käymään heillä ja vain Ron oli kotona, mutta meillä oli oikein mukavaa ja Ron kerto tarinoita ja me kuunneltiin. Ron on muun muassa käyny armeijaa Elvis Presleyn kanssa! Ne oli vain eri divisioonissa (mikä ikinä se onkaan).
Käytiin vielä Frank Neaen (meän viime viikon toinen puhuja) tytön Ruthin ja Markin ja Jerryn tykönä kylässä. Tosin Mark ja Jerry asuu täällä meän kans, joten en tiä lasketaanko sitä kylästelyksi..
Meän antisosiaalisesta päivästä tuliki siis aika tosi huippu ja sosiaalinen päivä! Ja oli hyvä irrottautua meän basesta ja kylästellä välillä.
Ja tosiaan lopulta kukaan muukaan ei menny pyöräilemään. Kaikki tais olla aika väsyneitä.

Käytiin eilen illalla myös Warehousessa tulostamassa meän outreach-rahankeruukamppanjaan lappuja, joita ollaan tänään jaettu eri kirkkoihin. Meän pääkohe Kanadassa on Moosonee. Menomatkalla me pysähytään Markin ja Jerryn kotikirkoissa.
Moosonee on pieni noin 3000 asukkaan kylä ja siellä asuu melkein pelkästään Kanadan alkuperäisväestöä eli intiaaneja. Moosoneehen ei mene teitä, vaan mennään junalla ja ehkä käyään sieltä lentokoneella parissa muussa intiaani-reservissä, mutta meillä ei ole vielä tarkempaa suunnitelmaa. Koko meän tiimi on tosi innoissaan menossa ja saahaan koko ajan lisää vahvistuksia siitä, että tämä on niin Jumalan suunnitelma! Perjantainaki täällä kävi saksalainen Pasifica-alueen YWAMin johtaja ja hän kysy muuten vain Afulta, mihin kohteeseen ollaan menossa ja, ko kuuli, että Kanadaan, heitti ihan vitsillä, että "Moosoneehenko?". Afu hämmentyneenä vastas, että "joo, mistä ihmeestä sie tiiät?", koska Moosonee ei tosiaankaan ole mitenkään tunnettu paikka, meillä on täällä kanadalaisiaki, jotka ei ole koskaan kuullukaan siitä. Se mies ei meinannu millään uskoa, että ollaan oikeasti menossa sinne, koska hän kerto, että on 30 vuotta sitte saanu sydämelleen Kanadan alkuperäisväestön ja hällä on ollu näky, että pasifica-alueelta on tiimi, joka menee sinne. Ja meän tiimissä kaikki on Tyynen Valtameren alueelta (paitsi mie), meillä on kolme samoalaista, yks tongalainen ja yks Uuesta Seelannista ja ollaan eka tiimi, joka menee sinne!

Mahtavaa saaha tuommosia vahvistuksia siitä, että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Etenki, ko ollaan kaikkein köyhin ryhmä. Meän kuuen hengen ryhmästä neljällä on tili tyhjillä.. Ollaan tehty joitain suunnitelmia rahankeruuta varten. Tarvitaan 24 000 dollaria ja meillä on kuukausi aikaa. Meinataan ainaki pitää kirpputori ja Fun Day ja leipoa keksejä ja vastaavia ja myyä community-tapahtumissa. Vietiin tosiaan niihin kirkkoihin tämmönen lappulärpäke:

Ja pyyän myös teitä ystävät ja sukulaiset miettimään haluaks jollain lailla osallistua meän rahankeruuseen. Ihan ilman mitään paineita, mutta jos koet, että haluat esim. lahjottaa tai rohkaista meitä jotenki, minun sähköpostiosote on: katariina.oj@gmail.com 

Ja saa muutenki ottaa yhteyttä :)

Tämmösellä porukalla ollaan lähössä:

Kiitos jo etukäteen rukouksista ja rohkaisuista! 

Ilmassa On Syksyn Tuntua

Eilen oli eka päivä, ko oli oikeasti kylmä ja syksynen ilma. Aurinko paisto kyllä tosi lämpimästi, mutta tuuli oli kylmä. Varsinki ko käytiin Mangere vuorella ja huipulla tunnetusti tuulee.

Viime viikon opettajana meillä oli Winkie Pratney ja hänen poikansa William. Ja olipa kyllä mielenkiintonen viikko! Winkie tuli 17-vuotiaana uskoon ja oli sitä ennen kuulemma kunnon "ateisti-nörtti", niinkö hän ite itteään nimitti. Hän on kemisti ja tehny ihan mielettömästi tutkimuksia eri aiheista ja hällä oli niin paljon tietoa kaikesta, että näillä rusina-aivoilla oli välillä vähän vaikea pysyä perässä. Yhtenä päivänä he esitteli meille semmosen siistin kaiutinsysteemin, minkä voi liittää esim. ipodiin ja toisen pään melkein mille tahansa tasaselle pinnalle ja se laite muuttaa sen pinnan kaiuttimeksi! Se oli niin hauskaa, kokeiltiin vaikka mille eri pinnoille ja kaikkein parhaalta kuulosti kitara ja intiaanirumpu!

Lauantaina mentiin ekaa kertaa tutkailemaan Aucklandin keskustaa, mutta koska eletään täällä kiwi-ajassa, eli mikään ei koskaan ole ajallaan, meän lähtö viivästy ja meille ei lopulta jääny hirveästi aikaa olla siellä keskustassa. Ja myöhästyttiin vielä meän adventure-aktiviteetista, benji-hypystä. Onneks ne hyppyihmiset siellä oli joustavia ja meitä ootettiin, että kerettiin ryhmän mukaan.
 Hyppääminen oli jännittävää ja hermostunutta tärinää ei yhtään helpottanu se, että hyppypaikkaan oli aika pitkä matka kävellä. Hypättiin Auckland-sillalta noin 40 metrin korkeuesta. Kaikkein pahin hetki oli, ko piti kävellä sinne reunalle ja tiesi, että kohta pitää hypätä. Mutta sitte ko hyppäs ja tajus, että tässä sitä mennään, tuli valtava vapauen tunne ja vapaa puotus tuntu tosi pitkältä, vaikka eihän se oikeasti ole ko muutaman sekunnin! Se oli ihanaa ja olisin hypänny uuestaan vaikka heti! Mennäänki ehkä outreachin jälkeen hyppäämään uuestaan, koska saahaan hypätä kuuen kuukauen sisällä uuestaan puoleen hintaan.

Saatiin tosiaan tietää outreach-kohteemme ja mie olen menossa Kanadaan! Nyt se tuntuu niin selkeältä vaihtoeholta, mutta mulla meni puoltoista viikkoa, ennen ko viimein kuulin kunnolla, minne Jumala haluaa, että menen. Istuttiin Afun kans takapihalla ja minun olis pitäny viimistään edelliseen päivään mennessä kertoa, mihin olen menossa, mutta mulla ei vieläkään ollu mitään selkeää ajatusta. Päätettiin rukoilla ja kolmannella kerralla viimein kuulin, että "Kanada" ja mulle tuli myös mieleen, mitä yks meän liidereistä sano mulle aiemmin, että liidereillä on semmonen tunne, että kanadaan pitäis olla isompi ryhmä menossa. Pyyettiin kuitenki vielä vahvistusta, koska en halunnu luottaa vain noihin. Mentiin sisälle tarkistamaan Raamatusta, minkä kohan Afu oli saanu. Afu avas Raamattunsa ja katoin hänen Raamatun sivuja ja näin selkeän pienen kanadan lipun toisella sivulla ja olin, että mitä ihmettä. Menin lähemmäs kattomaan ja näin edelleen sen lipun siinä ja olin vain tosi hämmentyny, ko Afu ei millään lailla kommentoinu sitä. Sitte käännyin Raamattuun nähen oikein päin ja tajusin, että se oli kappaleen numero, mutta koska se oli punavalkonen, se näyttin minun silmiin ihan kanadan lipulta! Ja kappaleen nimi oli vielä "Ole kuuliainen johtajille", haha. Afu kerto sitte, minkä näyn se oli nähny minusta aiemmin. Mulla oli siinä näyssä valkonen mekko päällä ja pitkät hiukset ja olin astumassa veen pinnalle ja oli tosi rauhallista ja yhtäkkiä minun kasvojen ohi lensi vaahterapuun lehti. Kerrottiin tuo näky myös Jerrylle ja se sano, että Kanadassa on just joku taiteilija tehny kuvan, jossa pitkätukkanen nainen, jolla on valkonen mekko astuu veen pinnalle ja sen kasvojen ohi lentää vaahterapuun lehtiä ja niistä muodostuu sen mekon helma! Eli melkein just sama kuva, minkä Afu näki, eikä se tienny tuosta kuvasta mitään!
 Meillä on tosi hyvä tiimi koossa ja mennään pieneen intiaani-yhteisöön ja työskennellään varmaan pääasiassa lasten ja nuorten kanssa.

Täällä alkaa siis pikkuhiljaa ilmat viilenemään, vaikka tänään oliki taas tosi lämmin päivä. Mutta tänä vuonna syksy tulee kuulemma epätavallisen hitaasti ja kesä on ollu normaalia pitempi!
Kuulemisiin!

Pääsiäistä!

Oho, onki vierähtäny jo kaks viikkoa viime postauksesta! Niin se aika rientää ja puolessa välissä mennään jo lecture-vaihettaki. Hurjaa. Hmm, mitähän näissä parissa viikossa on tapahtunu.

Viime viikon lauantaina käytiin ainaki laskemassa koskea. Lähettiin aamulla puol kuuelta ajamaan ja ajettiin ahtaasti ja epämukavasti pikku pakettiautossa Rotoruaan, missä on maailman suurin vesiputous, minkä voi laskea kumiveneellä! Kaituna-joelle päästyämme puettiin märkäpuvut päälle ja hypättiin veneeseen.

 

Mentiin kolme isompaa putousta, joista eka oli puoltoista metriä, toinen kaks ja kolmas ja suurin seittämän metriä korkea.

Niinkö kuvasta näkyy, meän vene kävi ihan uppeluksissa, toisen ryhmän vene ei käyny ihan niin syvällä, vaan niillä jäi tyyliin päätki kokonaan pinnalle. Ja hehe, onnistuin veen pyörityksessä lyömään takana istuvaa miestä nenään, niin, että se muuttu ihan punaseksi ja meni vähän vinoon..

Tällä viikolla meille on opetettu kulttuuriasiaa ja on ollu tosi mielenkiintosta ja ymmärrystä laajentavaa. Torstaina saatiin jopa etuoikeus käyä läheisessä Maraissa. Marai on maorien joku paikka, en oikein osaa selittää mikä. Niitä on ympäri Uutta Seelantia. Tämä, missä me käytiin on maori-kuninkaallisten Marai ja sain tietää, että meän yks staffilainen, Kat (kokonimeltään Kataraina), on kuninkaallisessa suvussa aika korkealla. Mutta siis maori-kuninkaalla ei käytännössä ole enää mitään poliittista valtaa, lähinnä muodollisia kuninkaallisia. 

Meille tehtiin siellä se tervetuliaiskutsuhuutojuttu taas ja tällä kertaa pystyin paremmin keskittymään siihen, ko tiesin vähän paremmin mitä pitää tehä, enkä ollu koko ajan paniikissa siitä, että mihin päin katon ja minne liikun ja milloin seison ja milloin esitän laulavani (koska en muista ulkoa maori-laulujen sanoja, niin piti vain esittää :D). 

Eilen käytiin cavingaamassa (luolaamassa, luolastamassa.. mikä se on suomeksi?). Caving on siis käytännössä luolassa kävelyä. Se oli ihan älyttömän siistiä! Jos joku on kattonu Planet Earth dokumentti sarjasta luola-jakson niin saa jonkulaisen kuvan siitä minkälaista se oli. Meän luola ei ollu ihan niin extreme ja sinne pääsi ihan kävellen, mutta aika siisti kuitenki! Välillä piti kulkea kumarassa ja varoa päätä, välillä piti ryömiä ja kontata viileässä veessä ja mudassa, mutta suurimmaksi osaksi luola oli tosi korkea. Yhessä vaiheessa tultiin semmoseen kohtaan, missä katto nousi varmaan 15 metrin korkeuteen ja sammutettiin lamppumme ja yhtäkkiä alko näkymään yläpuolella tuhansittain pieniä kirkkaita valopisteitä, kiiltomatoja! Se näytti ihan tosi kirkkaalta linnunradalta, mutta paljon lähempää. 

Siellä oli myös tosi paljon tippukiviä, isoja ja pieniä, ylhäältä ja alhaalta päin kasvavia. Ja tosi kauniita veden muodostamia patsaita ja tasasia, sileitä, pehmeitä pöytiä ja vesialtaita. Ah, se oli niin mahtavaa!

Tämä ja seuraava kuva Benjin ottamia

Tänään lähettiin puol kuuelta Mangere-vuorelle (joka on vanha tulivuoren kraateri, käytiin siellä ekana päivänä) kattomaan auringon nousua pääsiäisen kunniaksi! Auringon nousu jäi lopulta aika mitättömäksi, vaikka Uuen Seelannin piti olla ensimmäinen maailmassa, joka näkee auringon nousun pääsiäispäivänä. Mutta  oikeastaan se ei noussu ollenkaan, valostu vain. Mutta silti se oli tosi rauhallinen ja kaunis hetki. Oli tosin vähän haastavaa nousta ylös kraaterin huipulle, koska oli pilkkopimeää ja vain yhellä oli taskulamppu ja koska siellä on lehmiä, siellä on myös lehmän kakkaa joka puolella. Huueltiin sitte vain toisillemme varotushuutoja. "cow poo on your left!"

Hyvää iisteriä kaikille! Syökää suklaata, älkää liisteriä!